Palautteita työnohjauksesta

Olen käynyt Maija Leenalla työnohjauksessa vuodesta 2004 saakka. Olen sen avulla saanut itselleni kykyä ja vahvuutta toimia liike-elämän ja tutkimusmaailman haasteellisissa ja mahdollisuuksia tarjoavissa maailmoissa. Olen saanut kirkastettua tavoitteitani ja voimistettua toimintaani päämääriin kohdistuvaksi. Lisäksi olen saanut tarkasteltua ja ratkaistua työhöni liittyviä ongelmatilanteita.

Olen arvostanut erityisesti sitä, että Maija Leena hallitsee monia eri työtapoja, joita voi käyttää työnohjauksessa ja sen tukena.

Christina Jäntti